Apulaisoikeusasiamies tulkitsi tapausta virkasuhteisen kaupunginarkkitehdin hyväksi. Kirjallinen varoitus loukkasi sananvapautta.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies otti marras­kuussa 2025 kantaa tapaukseen, jossa virka­suhteiselle kaupunginarkkitehdille oli annettu varoitus. Varoituksen pääperusteena oli kaupunginarkki­tehdin Yleisradiolle antama haastattelu, jossa hän kritisoi kaupunginvaltuuston hyväksymää asemakaavaa ja sen valmisteluprosessia.

Kaupungin mukaan kaupunginarkkitehti oli vastoin työnantajan määräyksiä viestinyt itsenäisesti medialle siten, että kuntalaisten, elinkeinoelämän ja päättäjien luottamus häneen tai hänen edustamaansa kaupunkiin oli vaarantunut.

Lisäksi kantelija oli varoituksen mukaan viestinyt työ­ryhmissä sekä ulkopuolisen tahojen kanssa asioidessa työnantajan linjasta poikkeavasti siten, että se oli vaa­rantanut kaupungin toiminnan luotettavuuden.

Kunnan viranhaltijalle voidaan antaa viranhaltijalain mukaan varoitus, mikäli hän on laiminlyönyt virkasuh­teesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikko­nut niitä. Yleensä virkasuhteen irtisanominen on mah­dollista vain, mikäli viranhaltijaa on ensin varoitettu ja sama menettely toistuu sen jälkeen.

Varoitusta ei itsessään voi riitauttaa tuomioistuimes­sa. Koska valitusmahdollisuutta varoituksesta ei ollut, saattoi viranhaltija asiansa kanteluna laillisuusvalvojan arvioitavaksi.

Perustuslaillinen sananvapaus vs. viranhaltijan käyttäytymisvelvollisuudet

Suomen perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeusso­pimuksessa on turvattu sananvapaus ja tämä koskee lähtökohtaisesti myös viranhaltijoita. Kuntien ja hyvin­vointialueiden viranhaltijalaissa on puolestaan säädetty viranhaltijaa koskevista käyttäytymisvelvoitteista. Lain mukaan viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä nou­dattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä.

Viranhaltijan on lisäksi toimittava tehtävässään ta­sapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Puheena olevassa ratkaisussa ar­voitiin sitä, miten edellä mainitut oikeudet ja velvollisuu­det ovat yhteensovitettavissa.

Sananvapauden rajojen arviointi

Ratkaisussaan apulaisoikeusasiamies totesi, että arvioita­essa sitä, onko kysymys sallitusta sananvapauden rajoit­tamisesta, tulee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti arvioida seuraavia neljää kysymystä:

  1. Onko sananvapauteen ylipäätään puututtu?
  2. Jos on puututtu, perustuuko se lakiin?
  3. Jos puuttuminen perustuu lakiin, onko puuttumisel­la pyritty hyväksyttävään tavoitteeseen ihmisoikeus­sopimuksessa tarkoitetulla tavalla?
  4. Jos hyväksyttävä tavoite on löydettävissä, onko puuttuminen ollut välttämätöntä pakottavan yhteiskunnallisen tarpeen vuoksi ja onko se ollut oikeassa suhteessa tavoitteisiinsa? Tässä yhteydessä tulevat lähemmin arvioitaviksi myös sananvapa­uttaan käyttäneen henkilön lausumien luonne ja hänen motiivinsa.

Onko kaupunginarkkitehdin sananvapauteen puuttuminen ollut välttämätöntä ja oikeasuhtaista?

Tässä yhteydessä voidaan lyhyesti todeta, että ratkaisus­saan apulaisoikeusasiamies vastasi myöntävästi kolmeen ensimmäiseen edellä esitettyyn kysymykseen. Ratkaisun keskeisenä sisältönä onkin sen arviointi, onko sananva­pauteen puuttuminen ollut välttämätöntä ja oikeasuh­taista varoituksen muodossa.

Ratkaisussa todetaan muun muassa, että julkisessa asiantuntijatehtävässä työskentelevällä viranhaltijalla voidaan katsoa olevan korostettu totuudenmukaisuus­vaatimus. Kantelijan saamassa varoituksessa ja kaupun­gin antamassa selvityksessä ei ole esitetty, että kantelijan julkisuudessa esittämät tiedot olisivat olleet totuuden­vastaisia, vaan kyse on apulaisoikeusasiamiehen mukaan ollut ennemminkin näkemyseroista sekä tulkintaan liit­tyvistä erilaisista näkemyksistä.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan kantelija on käy­tännössä osallistunut myös yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, koska kaavamuutos on herättänyt yleistä kiinnostusta ja ollut alueellisesti merkittävä. Tällaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen saa Eu­roopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännös­sä korotetun sananvapauden suojan. Tällaiseen yhteis­kunnalliseen keskusteluun voi virkamies ja julkisyhteisön työntekijä osallistua myös silloin, kun keskustelu koskee omaa hallinnonalaa tai jopa omaa työnantajaa.

Sananvapauteen puuttumisen asianmukaisuutta ar­vioitaessa on kiinnitetty huomiota myös sananvapaut­taan käyttävän henkilön omiin tavoitteisiin. Esimerkiksi koston tai henkilökohtaisen hyödyn tavoittelun ei ole katsottu voivan oikeuttaa kovin korkeaa sananvapau­den suojaa. Kaupunki ei ole antamassaan varoituksessa tai kanteluun antamassaan selvityksessä tuonut apu­laisoikeusasiamiehen mukaan esille, että kantelijalla olisi ollut tällaisia epäasiallisia motiiveja.

Apulaisoikeusasiamies katsoo yhteenvetonaan, että kantelijan Yleisradion uutisessa esittämien näkemysten ei voida katsoa olleen työnantajaa selvästi vahingoittavia tai sellaisia, että kantelija olisi rikkonut lojaalisuusvelvoi­tettaan.

Lopuksi ratkaisussa korostetaan oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnassa omaksuttua lähtökohtaa, että Suo­messa sananvapaus on säädetty perustuslaissa perusoi­keutena, kun taas työntekijän/viranhaltijan lojaliteetti­velvollisuus perustuu tavalliseen lakiin (työsopimuslaki, viranhaltijalaki) ja niiden vakiintuneeseen tulkintaan, minkä vuoksi sananvapautta tulee arvioida perusoike­usmyönteisesti.

Kaavaa sai kritisoida

Johtopäätöksenään apulaisoikeusasiamies totesi, että kantelijan Yleisradion uutisessa esittämä on kuulunut hänen sananvapautensa piiriin viranhaltijana eikä sa­nanvapauteen puuttuminen ole tässä tapauksessa ol­lut kantelijan lausuman sisältö ja asiayhteys huomioon ottaen välttämätöntä eikä oikeasuhtaista tavoiteltuun päämäärään eli kaavapäätöksen täytäntöönpanoon nähden. Apulaisoikeusasiamies katsoi, että kirjallisen varoituksen antamisella on loukattu kantelijalle kuuluvaa perus- ja ihmis­oikeutena turvattua sananvapautta ja menetelty Euroopan ihmisoikeus­sopimuksen vastaisesti.