Kunta-alan yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen eli KVTESin palkkausjärjestelmä uudistuu, kun uusi tasopalkka otettiin käyttöön 1.10.2025.

Työnantaja toteuttaa muutoksen omaan palk­kausjärjestelmäänsä ja palkanmaksuun. Kenenkään palkka ei laske palkkausjärjestelmän muu­toksessa. Mikä muuttuu työntekijän/viranhaltijan näkö­kulmasta?

Tva:sta tasopalkkaan

KVTES-sopimuksessa on ollut parikymmentä vuotta käytössä työn vaativuuden arviointiin (tva) perustuva palkkausjärjestelmä. Sen periaatteena on ollut, että teh­tävien muuttuessa vaativammaksi myös tehtäväkohtai­sen palkan tulee nousta. Eri tehtäviä tarkasteltiin neljällä vaativuustekijällä: osaaminen, työn vaikutukset ja vas­tuu, työn edellyttämät yhteistyötaidot ja työolosuhteet.

Tva-järjestelmä on koettu osin liian raskaana ja eri työnantajilla on päivitetty vaihtelevasti palkkausjärjes­telmää. Liittoon tuli viestejä etenkin tehtävien muutok­sen huomioimisesta palkkauksessa, eri vaativuustasojen palkkaeron pienuudesta, yhtenäisyyttä vaativuusteki­jöitten huomioimiseen eri työnantajilla sekä tehtäväku­vien päivittämisestä.

Työnantaja toteuttaa uudistuksen

Työnantaja toteuttaa palkkausjärjestelmän uudistuk­sen. Työntekijä/viranhaltija ei välttämättä edes huomaa muutosta. Työnantaja siirtää tva-järjestelmän eri am­mattiryhmien palkkahinnoittelukohtien tehtävät vas­taavaan tasopalkkajärjestelmän palkkaryhmään.

Muutoksessa työntekijän/viranhaltijan palkka ei laske. Palkka saattaa nousta, jos uuden järjestelmän mukaisella tasolla on korkeampia palkkoja. Muutoksen jälkeen jo­kaisella tasolla on vain yksi palkka.

Työnantaja valmistelee uudistuksen ja muutosta val­mistelemaan perustetaan paikallinen palkkaustyöryh­mä. Siinä ovat mukana työntekijöitä edustavat järjestöt. Jäseniämme edustaa Julkisalan koulutettujen neuvotte­lujärjestö JUKOn pääluottamusedustajat.



Tasopalkka perustuu tehtävän sisältöön

Tasopalkkajärjestelmän tavoitteena on saada yleisesti määritetyt tekijät (kriteerit), joiden perusteella tehtävä on tasoltaan vaativampi ja siitä tulee maksaa enemmän tehtäväkohtaista palkkaa. Tasolle sijoittaminen perustuu tehtävän edellyttämään osaamisen ja vastuun tasoon.

KVTES-sopimuksen kaikille ammattiryhmille (palk­karyhmät) on määritetty kolme tasoa. Ne on nimetty tasoiksi A, B ja C. Tasolla A tehtävässä täyttyy edellytetty osaamisen ja vastuun normaali vaatimus. Tasolla B teh­tävät ovat korkeammalla osaamisen ja vastuun tasolla kuin tasolla A ja tasolla C korkeammalla tasolla kuin tasolla B.

Tasoille A, B ja C sijoittuminen määrittyy KVTES-sopi­muksessa määritettyjen ammattiryhmäkohtaisten kri­teerien (valtakunnallinen kriteeri) perusteella. Näiden lisäksi voidaan tarpeen mukaan määritellä myös paikal­lisesti lisää kriteerejä.

Paikallisessa palkkaustyöryhmässä käsitellään jokaisen ammattiryhmän kriteerit ja kuinka niiden perusteella tehtävät sijoittuvat A-, B- tai C-tasoille. Jos yksikin kri­teeri täyttyy, tehtävä siirtyy pois A-tasolta. Tarvittaessa voidaan sopia myös lisätasoista. Paikallisissa tasokuvauk­sissa tehdään ammattiryhmäkohtaiset määritykset B- ja C-tasojen kriteereistä.

Tasopalkan lisäksi voidaan maksaa tasolisää. Sillä voidaan huomioida erilaisia lisätehtäviä ja/tai -vastuita. Myös tasolisiä on määritelty valtakunnallisesti (oppilaan ohjaus, lääkehoito varhaiskasvatuksessa) ja niitä voidaan määritellä lisää paikallisesti. Tasolisää on mahdollista käyttää sekä palkkaryhmien mukaisissa tehtävissä että palkkaryhmien ulkopuolisissa tehtävissä.

Siirtyminen tasopalkkajärjestelmään viimeistään 1.10.2025

Jos kaikkien palkat eivät ole 1.10.2025 paikallisissa taso­palkoissa, palkat harmonisoidaan kohtuullisessa ajassa. Työnantajan on laadittava harmonisointisuunnitelma ja sen aikataulu. Näiden on oltava henkilöstön tiedossa.

Työntekijällä/viranhaltijalla on oltava tasopalkkajärjestelmän käyttöönoton yhteydessä tiedossa:

  • Mille tasolle minun tehtäväni kuuluu, miksi?
  • Mikä on oma palkkani?
  • Onko harmonisointitarvetta palkan nostamiseksi tason palkkaan? Milloin palkan nosto tapahtuu?

Jos työntekijä/viranhaltija on eri mieltä tasoon sijoittu­misesta, käsitellään erimielisyys seuraavasti:

  • Välitön neuvonpito esihenkilön kanssa. Esihenkilö vie eteenpäin.
  • Asia esille palkkaustyöryhmässä. Ole yhteydessä JUKOn pääluottamusedustajaan.
  • Paikallinen erimielisyysneuvottelu. Paikallisneuvot­telu JUKOn pääluottamusedustajan ja työnantajan kesken.

Esimerkkejä tasokriteereistä;

eräät hallinnon asiantuntijatehtävät (1ASI44)

Sovellettavaan osaamisen ja vastuun tasoon (B, C) vaikuttavat seuraavat tasokriteerit:

  • tehtäviin kuuluu itsenäinen valmisteluvastuu tai tehtäviin kuuluu esittelijän vastuu kunnan tai kuntayhtymän toimielimessä
  • palkkaryhmässä vastuullisempi kehittämistyö: Tarkastelussa huomioidaan esimerkiksi työryhmän tai kehittämisryhmän vetovastuu tai koko organisaatioon, alueellisesti tai valtakunnallisesti vaikuttava kehittämistehtävä
  • vastuu laajasta toiminnallisesta kokonaisuudesta
  • esihenkilönä tai esihenkilön varahenkilönä toimiminen
  • muut mahdolliset paikallisesti määritellyt tasokriteerit.