Ohjeita kohdentamiseen:
Hinnoittelemattomille järjestelyerä 1.2.2010
Palkkahinnoittelun ulkopuolisille (ns. hinnoittelemattomat) on käytettävissä 0,5 %:n suuruinen paikallinen järjestelyerä 1.2.2010 lukien.
Erä lasketaan kunnan kaikkien hinnoittelun ulkopuolella olevien viranhaltijoiden/työntekijöiden palkkasummasta.
Korotukset suhteessa hinnoitteluun
KVTES:n allekirjoituspöytäkirjan 2 §:n 2 momentin mukaan erä tulee kohdentaa niille koulutetuille naisvaltaisille ryhmille, joiden palkka ei vastaa työn vaativuutta.
Paikallinen hinnoittelun ulkopuolisten järjestelyerä on osa sopimusratkaisun vuoden 2010 samapalkkaerää. Osa erästä on jaettu keskustason ratkaisulla hinnoittelun piirissä oleville koulutetuille naisvaltaisille ryhmille.
Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa on huomioitava, että
- palkkasuhteet eivät saa heikentyä samapalkkaerän kohdennuksen perusteella
- hinnoittelemattomille ryhmille kohdennettavia korotuksia on verrattava hinnoittelussa olevien korotuksiin.
Hinnoittelun ulkopuolisten järjestelyerä tulee pyrkiä toteuttamaan siten, että korotukset ovat samassa suhteessa vastaaviin hinnoitteluliitteessä tapahtuneisiin korotuksiin. Liitteestä tai alasta riippuen korotukset olivat 0,7 tai 1,3 %.
Vertailuryhmä
Useimmilla palkkahinnoittelun ulkopuolella olevilla ammattiryhmillä on selkeä vertailuryhmä palkkahinnoittelussa. Osalle ammattiryhmiä selkeää vertailukohdetta ei löydy. Vertailuryhmä voi olla myös toisen kunnallisen sopimusalan piirissä.
Suuri osa hinnoittelemattomista ammattinimikkeistä on sellaisia, että niillä työskentelee vain muutama henkilö. Tällöin näistä voidaan muodostaa ryhmiä tehtävän vaativuuden arviointia varten työn samankaltaisuuden tai tehtävien luonteen perusteella. Tällaisia ovat esimerkiksi hallintotehtävissä toimivat yksittäiset esimies- ja asiantuntijanimikkeet.
Korotukset hinnoitteluliitteittäin
| Liite 1 Kunnan johto ja sisäisen palvelutoiminnan henkilöstö 0,7 % | |
| Hallinnon hinnoittelemattomia ammattinimikkeitä on henkilöstö-, talous- ja yleishallinnon ryhmissä, mm. suunnittelijat, projektityöntekijät, tutkijat, lakimiehet, kääntäjät, arkistoalalla sekä tiedotus- ja markkinointitehtävissä toimivat.
| |
| Liite 2 Sivistystoimen henkilöstö 0,7 ja 1,3 % hinnoittelukohdasta riippuen | |
| Sivistystoimen hinnoittelemattomia ryhmiä mm. kirjastojen informaatikot, erikoiskirjastonhoitajat, palvelupäälliköt. Museoissa mm. intendentit. Kulttuuritoimessa mm. kulttuurituottajat.
| |
| Liite 3 Terveydenhuollon hoitohenkilöstö 1,3 % | |
| Hinnoittelemattomia ammattinimikkeitä sairaaloiden tutkimushenkilöstössä ovat mm. apulaisfyysikot ja sairaalakemistit.
| |
| Liite 4 Sosiaalihuollon henkilöstö, sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluhenkilöstö ja lääkehuollon henkilöstö 0,7 ja 1,3 % hinnoittelutunnuksesta riippuen | |
| Hinnoittelemattomia ammattinimikkeitä mm. ravitsemusterapeutit ja -suunnittelijat.
| |
| Liite 5 Päivähoidon henkilöstö 1,3 %
| |
| Liite 6 Ruokapalveluhenkilöstö 0,7 % | |
| Ruokapalvelussa hinnoittelematon nimike on mm. ruokapalvelupäällikkö. | |