13.2.2011
Kuntatyönantaja ei jättänyt vielä uutta tarjousta tänään
JUKOn kunnan neuvottelukunnan tiedote 9/2011
Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat tänään sunnuntaina pääryhmässä. Työnantaja ei vielä jättänyt uutta tarjousta. Neuvotteluja jatketaan huomenna maanantaina klo 13.
– Näkemykset kustannusten osalta ovat edelleen etäällä toisistaan. Odotamme kuitenkin työnantajan uutta tarjousta huomiseksi, kertoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n neuvottelujohtaja Risto Kangas.
Kuntaneuvottelujen takaraja on käsillä, sillä koko sopimus irtisanotaan tiistaina 15. helmikuuta, ellei neuvotteluissa päästä tulokseen. JUKOn hallitus on koolla tiistaina.
Lisätietoja: puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872 ja neuvottelujohtaja Risto Kangas, puh. 040 520 8720, JUKO ry.