Ajankohtaista

13.12.2018 10.07

Pääkirjoitus: Lisääkö tieto tuskaa?

Työelämässä työntekijän edunvalvoja – siviilissä työnantajan edustaja

Blomqvist-Valtonen_Elin
Elin Blomqvist-Valtonen
Kyllä, tieto lisää tuskaa. Tämän kohtaan lähes joka maanantai, kun istun kaupunginhallituksen kokouksessa päättämässä, mitä palveluita asukkaille tarjotaan, miten rahaa käytetään ja millainen kaupunki on työnantajana.

Toisaalta huomaan, että ammattiliiton sopimusasiantuntijan työni ansiosta minun on helpompi tehdä henkilöstö- ja työvoimapoliittisia päätöksiä kaupunginhallituksen jäsenenä. Ymmärrän, mitä työ- ja virkaehtosopimukseen ja sen ympärillä olevaan järjestelmään sisältyy ja mistä eri osa-alueet muodostuvat. Kohtaan päivittäin työntekijöiden edunvalvojana kuntien luottamusmiehiä sekä heidän edustettaviaan ja kuulen, miten hyvin henkilöstöpolitiikkaa kunnissa toteutetaan, miten työntekijöitä kohdellaan ja millaiset suhteet heillä on johtoon.


Työni kautta ymmärrän myös henkilöstöpolitiikan haasteet: Työntekijät kokevat joskus, ettei heitä arvosteta, ettei heille makseta tarpeeksi palkkaa tai ettei heidän työhyvinvointiinsa panosteta riittävästi. Samalla luottamustoimeni kautta näen, ettei asia ei ole aina näin mustavalkoinen. Ainakin kotikaupungissani johtavat virkamiehet yrittävät parhaansa mukaan hoitaa omaa tonttiaan ja siihen kuuluvaa henkilöstöä. Kotikaupungissani halutaan panostaa työnhyvinvointiin ja tehdä palkkoihin korotuksia säännöllisesti.


Tosiasia on kuitenkin se, ettei kuntien talous ole niin hyvä kuin sen haluttaisiin olevan. Leikkauksia tehdään jatkuvasti ja taloudenpitoa kiristetään. Päättäjänä minun pitää uskaltaa päättää, mihin panostetaan ja mitä jätetään tekemättä. Kun johonkin päättää panostaa, se on lähes aina jostain muualta pois. Samalla siitä tietysti kärsii henkilöstö.


Usein löydän itseni kaupunginhallituksen kokoushuoneesta tuijottamassa kattokruunua pohtien, että työminäni haluaisi vaatia lisää rahaa esimerkiksi sotesektorin henkilöstön hyvinvointiin, kun taas päättäjäminäni joutuukin ajattelemaan kokonaiskuvaa ja sitä, mistä se raha sitten olisi pois – koululaisten opetuksesta tai päiväkotilasten ryhmäkoosta?

 

Muutama kuukausi sitten jouduin vaatimaan, että eräs virkamiespäätöksellä tehty palkankorotuspäätös yhdelle henkilöstöryhmälle palautetaan valmisteluun. Tuntui kaikkien mielestä oudolta, etten minä Tradenomiliiton työmarkkina-asiantuntijana kannatakaan palkankorotusta. Syy oli siinä, että virkamies oli perusteluissaan kirjoittanut seuraavaa: ”osa varoista otetaan budjetista, loput järjestelyvaraerästä”. Elettiin syyskuuta eikä neuvotteluita järjestelyvaraeränjaosta ollut vielä edes käynnistetty. Tämän takia minä en voinut hyväksyä alkuperäistä päätöstä. Järjestelyvaraerästä neuvotellaan työnantajan ja henkilöstöedustajien kesken, eikä sen käytöstä voida päättää, jos neuvotteluosapuolet eivät ole edes kokoontuneet.

 

Kaksijakoinen rooli ei todellakaan aina ole helppo eikä yksinkertainen. Ja yllättävän monesti se on juurikin

niin, että tieto lisää tuskaa.

 

Elin Blomqvist-Valtonen

Julkisen sektorin sopimusasiantuntija

Tradenomiliitto TRAL

 


Palaa otsikoihin